Valmistautuminen HCM:lle oli sujunut tavalliseen tapaan. Kisa ei oikeastaan edes jännittänyt, sillä kyseessä ei ollut vuoden päätavoite. Eniten päänvaivaa aiheutti sää. Startin aikaan luvattiin +25 ja mielessäni oli kaksi aiempaa hellemaratonia, joista molemmilla meinasin kantata. Tiesin että sykkeet oli pakko pitää aisoissa, jos mieli päästä maaliin.
Ennen lähtöä tapasin juoksuystäväni Minnan ja muita Kestävyyttä pintakaasulla -ryhmän jäseniä. Ilo välittyi porukasta, vaikka kaikkia varmasti jännitti tuleva matka.
Lähtöalueella asetuimme Minnan kanssa 3:45 jänisten taakse ja otin jo siinä yhden suolatabletin. Mukana oli oma urheilujuomapullo, jotta pystyn ohittamaan ensimmäisen, ruuhkaisen huoltopisteen. Tunnelma oli tiivis ja hiki virtasi, vaikka yhtäkään juoksuaskelta ei ollut vielä otettu.
1-14 km
Lähdön hetki ja liikkeelle! Juoksuvauhti tuntui mukavalta, ilma paahteiselta. Jäin Minnasta jälkeen muiden juoksijoiden taakse. Ruuhkassa piti keskittyä askeleeseen ja Mannerheimintien baarien terasseilta iloiset iltapäiväjuhlijat kannustivat. Kurkkasin vähän väliä kelloa ja sykkeitä, mittari näytti huolestuttavasti 169, 170, pakko hidastaa vauhtia. Tiesin, että 165 sykkeellä pärjään hyvin, mutta 170 on liikaa.
Ensimmäisen huollon ohitus ja Pikku-Huopalahden hiekkatie. Hiki kirveli silmissä. Sitten kohti Kuusisaarta ja Lehtisaarta. Tämä pätkä ei kuulu reitin suosikkeihini, siinä on hivuttavaa nousua ja tylsää juostavaa.
Muistutin itseäni huoltorytmistä: suolaa tunnin välein, geeli 45 minuutin välein, joka huoltopisteellä kunnolla juotavaa ja vettä päähän. Ja näin teinkin. En pitänyt kiirettä huoltopisteillä ja niistä sai mukavasti virtaa. Helle ei antanut armoa.
Olin elätellyt toiveita ennätykseni sivuamisesta, mutta hyvin pian tajusin, ettei se olisi tässä kelissä mahdollista. Jaloissakaan ei ollut normaalia virettä, en selvästi ollut palautunut neljän viikon takaisesta 134K taivalluksesta NUTS Ylläs Pallaksella.
Toki se oli pieni pettymys, mutta annoin pettymyksen tulla ja päästin sen menemään. Nyt sitten nautitaan reitistä ja tunnelmasta! Ihanaa kun ei tarvitse painaa totisena menemään!
Matka eteni, taivasteltiin hellettä parin kanssakisaajan kanssa. Sitten saavuttiin Lauttasaareen, tästä alkoi taas kiva osuus. Ihmiset olivat mahtavasti reitin varrella kannustamassa. Tästä kiitos ihan jokaiselle kannustajalle!! Lauttasaaressa pikkupoika tarjoili cokista ja otin sen ilolla vastaan.
Kilometrit taittuivat, pää oli tyhjä, tämä oli kivaa juoksua! Laskin, että neljän tunnin alitus olisi mahdollinen. 11 km:n jälkeen Lauttasaaren silta, rakastan tätä kohtaa, meri näkyy ja keskusta lähestyy.
Hellekään ei tuntunut niin piinaavalta, tuuli viilentävästi mereltä. Suolaa, geeliä ja urheilujuomaa suunnitelman mukaisesti. Kohti Kaivopuistoa, edessä vain mahtavaa merellistä pätkää.
15-30 km
Syötävät ja juotavat imeytyivät, tiesin ettei tämä ole todellakaan itsestään selvää tässä kelissä. Mutta jalat olivat alkaneet tuntua tönköiltä. Jalkoja jomotti suunnilleen vyötäröstä alaspäin, maksoin vieläkin Pallaksen velkaa.
Mutta ei se mitään, näillä mennään. Ajattelin, että jalkani eivät ole minä, voin tarkastella särkyä etäältä, särky ei haittaa mitään. Ja särky on eri asia kuin kipu. Kipua ei ollut. Vain särkyä, jonka kanssa etenin samaa tahtia.
Ja henkisesti oli todella hyvä fiilis. Porukkaa oli alkanut kävellä ympärillä, minä etenin kuin kone. Onnittelin hääparia NJK:n laiturilla ja annoin läpyjä ihanille kannustajille. Kauppatorin kääntöpaikka, Kaivarin paahde. Puoliväli tuli täyteen ajassa 2:00. Mutta voi että jalkoja särki.
Toisen kierroksen alku lähestyi ja kuulin stadikan houkutuksen – tule tyttö, eikö olisi ihanaa keskeyttää tähän? Mutta jatkettava oli, matkaa olisi vielä 18 km, eihän se olisi paljon mitään.
Meilahdessa noin 27 km:n kohdalla näin Jonnan, joka kertoi, että Minna menee aivan edelläni. Toiveet heräsivät, ehkä näkisin vielä ystävän ja voisimme jatkaa tätä taistelua yhdessä. Mutta sykkeiden armoilla oli mentävä, ei ollut varaa kiristää yhtään.
Edelleen geeliä, suolaa ja nesteitä suunnitellusti. Kuusisaari oli yhtä piinallinen kuin edellisellä kierroksella ja vauhtini oli alkanut hiipua. Loppuajalla ei ollut enää mitään merkitystä, nyt oli tavoitteena enää päästä hyvävointisena maaliin.
31-42,195 km
Sitten näin yhtäkkiä Minnan juoksevan edelläni. Apua, miten saisin hänet kiinni töppöjaloillani? Minna hidasti kävelemään ylämäkeen ja juoksin ystävän vierelle. Jatkoimme juoksua ja manailua yhdessä. Tiukimpia ylämäkiä käveltiin ja välillä juostiin ihan hiljaa. Ei tarvittu sanoja.
Sitten taas Lauttasaari, ihmiset jaksoivat aina vaan kannustaa, oltiin me aika sankareita. Jaksettiin töpötellä Lauttasaaren silta juosten ja joku jannu vitsaili peräämme, että menkää vaan ohi! Koitin saada poikaa peesiin, mutta ei lähtenyt.
Neljä kilometriä maaliin, juoksu tuntui hirveältä, mutta enää ei ollut varaa kävellä. Mutisin Minnalle että ei ole enää paljon matkaa. Kansalaistorilla oli hurjasti väkeä, ihanaa että ihmiset jaksoivat notkua siellä! 41 km ja viimeinen juomapiste Töölönlahdella.
Sitten taivas synkkeni. Pimeys suorastaan vyöryi päälle ja ihmeteltiin, mitä nyt tapahtuu. Tuuli yltyi myrskyksi ja alkoi sataa kaatamalla. Kadut tulvivat hetkessä vettä ja tuntui kun oltaisiin suoraan trombin silmässä. Otimme hetkeksi toisiamme kädestä ja sai tosissaan miettiä, lentääkö nyt teräsaitaa tai muuta päälle.
Jalkapallostadionin valot loistivat kirkkaana ja fiilis oli mahtava, pelottava, en ole eläissäni kokenut tuollaista maaliintuloa. Stadionille ja käsi kädessä Minnan kanssa maaliviivan yli, maaliportti oli lentänyt myrskyn voimasta jonnekin, mutta en edes tajunnut sen hävinneen.
Loppuaika 4:08:58 ja sijoitus N40-sarjan 19/79, keskisyke 163.
